Pikkuveli vietnamilaisen perheen tulkkina
Kirjat
Quynh Tran
Varjo ja viileys
Suomentanut Outi Menna
Teos & Förlaget 2021, 257 s.
Quynh Tranin esikoisromaani Varjo ja viileys (Skugga och svalka) on hyvä esimerkki siitä, mitä suomalainen kirjallisuus nykyään voi olla. Vietnamilaissyntyinen nuori mies (s. 1989) on kirjoittanut Pietarsaareen sijoittuvan romaanin ruotsiksi, josta tuli hänen toinen kielensä uudessa kotimaassaan.
Tran sai teoksestaan lokakuussa Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon, jonka perusteissa kehutaan herkkää ja runollista kieltä ja kykyä välittää tunnelmia lyhyissä kappaleissa. Kieli on vienyt Tranin muutenkin pitkälle, sillä hän asuu ja työskentelee psykologina Malmössä, Ruotsissa.
Outi Mennan kääntämä teos toimii oivallisesti myös suomeksi. Kerronta etenee hyvin latautuneiden episodien varassa tavalla, joka antaa useita näkökulmia perheeseen ja sen asemaan yhteisössä. Teoksen nimi Varjo ja viileys kuvaa hyvin tunnelmaa, joka tuo mieleen säleverhoilla pimennetyn huoneen keskipäivän helteessä.
Kirjan minäkertoja, pikkuveli, havainnoi elämää, jossa äiti Má ja isoveli Hieu yrittävät etsiä paikkaansa kahden kulttuurin välissä. Pienellä koululaisella on monta mahdollisuutta tarkkailuun, sillä hän kulkee äidin mukana milloin hakemassa töitä, milloin seuraamassa tämän uhkapeliä vietnamilaisessa seurassa tai vuokraamassa maanmiehille ja -naisille vietnamiksi dubattuja elokuvia. Málla on menossa jatkuvasti jokin projekti, jolla hän haluaa rikastua.
Hieun kanssa pikkuveli jakaa huoneen ja vähintään orastavan rakkauden isoveljen suomalaista tyttöystävää Lauraa kohtaan. Suhde kuitenkin kariutuu, kun rakkaudesta tulee Hieulle samanlainen pakkomielle kuin äidille rahasta. Hän ei myöskään säästy äitinsä raivolta, kun koulun ja ihmissuhteiden ongelmat alkavat paljastua.
Pikkuveli sen sijaan pärjää koulussa ja suomalaisyhteisössä. Yhteen paikkaan hän on liian pieni, jopa päiviä kestäville marjankeruuretkille isonveljen ja aikuisten kanssa. Maahanmuuttajat tutustuvat mustikkametsään ja lakkasoihin ensin paikallisen Gunnelin avulla, mutta pian he haluavat jo ottaa työn ja tienestit omiin käsiinsä.
Kertoja-pikkuveli alkaa kuvitella marjaretkien tunnelmia ja tapahtumia tavalla, joka alkaa hallita hänen ajatuksiaan. Yksi kuvitelmien vertauskuva ovat valokuvat, joita katsomalla hän yrittää ymmärtää muitakin vaiettuja asioita.
Lopulta kuvitelmat sekoittuvat unissa, joissa perheenjäsenet käyskentelevät meren rannalla entisessä kotimaassa. Lukijan osaksi jää pohtia muistojen merkitystä, kun ihminen yrittää sopeutua uuteen ympäristöön. Hieno teos.
Ina Ruokolainen
Arvio on kirjoitettu maakuntalehtien arvostelupoolille, josta sen on julkaissut ainakin Karjalainen 28.11.2021 (avautuu tilaajille).