Ina Ruokolainen

Toimittaja, kouluttaja, tietokirjailija

Olen Ina Ruokolainen, viestinnän ammattilainen, jonka perusosaaminen on lähtöisin journalismin opinnoista ja ammatista. Koko ikäni olen kuitenkin kuljettanut rinnan sanaa ja kuvaa, faktaa ja
fiktiota.

Viestinnän ammattilainen

1983 valmistuin toimittajaksi Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulusta ja siirryin suoraan Helsingin Sanomien palvelukseen. 1994 lähdin Helsingin Sanomien aluetoimituksesta vapaaksi toimittajaksi laajentamaan osaamistani kirjoittajana. Aikakauslehdistä löysin uusia asiakkaita ja Jyväskylän kirjoittajaohjelmasta rohkeutta ja luovia tapoja käsitellä sanaa. Innostuin ideoimaan uudenlaisia juttuja ja kirjoittamaan tietokirjoja. Nykyään opetan samoja taitoja kirjoittamisen perusopintojen opiskelijoille.

Sosiaalinen media

2000-luvun alussa päätin vielä tehdä valmiiksi valtiotieteen maisteriopintoni, mikä onnistui sopivasti Helsingin yliopiston verkkoviestinnän muuntokoulutuksessa. Media vasta harjoitteli verkkojulkaisemista, mutta ensimmäiset blogit olivat jo syntyneet. 2005 aloittamieni blogiharjoittelujen jälkeen oli luontevaa ottaa haltuun myös sosiaalisen median palvelut.

Tarinoita luonnosta

Kesällä 2015 hyppäsin taas, Lahden keskusta-asukkaasta aidoksi maalaiseksi Asikkalan Pulkkilanharjun maisemiin. Nykyään kirjoitan pääosan tekteistäni vanhassa Lossimiehen talossa, jonka jokaisesta ikkunasta näkyy Päijänne. Rannoilla ja metsissä kuljen joka vuodenaikana kameran kanssa ja kylillä kuuntelen herkällä korvalla maaseudun nykytarinoita. Maantie ja bussipysäkki ovat aivan vieressä, joten edelleen kuljen sujuvasti juttukeikoille mihin tahansa Etelä-Suomeen.

Olen havainnut, että parhaat tarinat koskettavat yhtä lailla kaupunkilaisia ja maalaisia, niin lehdissä, kirjojen sivuilla kuin verkossa. Hyvä on välillä myös katsoa oman kulttuurin ja kuplan ulkopuolelle. Siksi harrastan kieliä, joista hallitsen ruotsia, englantia, saksaa, italiaa ja tanskaa niin, että olen voinut myös matkustella kertomusten perässä.

Vapaa-aikanani tanssin balettia, opiskelen italiaa, luen kirjoja, hiihdän ja pyöräilen ja kuljen metsissä niin paljon kuin ehdin. Etenkin sienestysaikaan olen käytännössä aina ulkona.

Ina Ruokolainen

Viestintä Vuosikerta oy

Henkilökuvat: Silvi Kaarakainen