Arvioni Riitta Kylänpään kirjoittamasta Claes Anderssonin elämäkerrasta Utelias mieli. Claes Anderssonin elämä on julkaistu 10.10. sekä Etelä-Suomen Sanomissa että Keskisuomalaisessa (aukeavat tilaajille). Liitän arvion tänne, kun se on julkaistu kaikissa yhteistyölehdissä.
Päivitys 30.10.2020: alla kirjoittamani arvio.
Riitta Kylänpään elämäkerta Claes Anderssonista onnistuu tärkeimmässä tehtävässään
Riitta Kylänpää: Utelias mieli. Claes Anderssonin elämä, Siltala 2020, 352 s.
Kokenut ja palkittu elämäkertakirjoittaja Riitta Kylänpää on tarttunut valtavaan urakkaan kirjoittaessaan Utelias mieli -elämäkerran Claes Anderssonista (1937 – 2019). Monen alan taitaja Andersson oli ehtinyt kirjoittaa elämästään moneen kertaan sekä runoissaan, näytelmissään että Oton elämä -trilogiassa, mutta ei ollut säästänyt juuri mitään alkuperäisiä lähteitä.
Kylänpää kuvaa tuntemuksiaan: ”Minut hänen teoksensa saivat ajoittain epätoivoiseksi; mietin turhautuneena, jääkö minulle mitään kerrottavaa, mutta jäi sitä. Tämä elämäkerta on yhtenäinen esitys hänen elämästään, ei vain kokoelma huippuhetkistä.”
Pohdinta on hyvä muistutus siitä, mikä on tieto- ja kaunokirjallisuuden ero, ja miten erilaisia teoksia voi saada osin samoista aineksista! Ja toki ammattilainen keräsi omat lähteensä muun muassa lukemalla lehtijuttuja ja lähdeteoksia ja tekemällä useita haastatteluja niin Anderssonin kuin hänet tunteneiden ihmisten kanssa.
Elämäkerta alkaa vaikuttavasti yhdestä ”huippuhetkestä”, Anderssonin hautajaisista. Kuvaus kertoo 82-vuotiaana kuolleen jalkapalloilijan, kirjailijan, jazzmuusikon, psykiatrin ja poliitikon merkityksestä jälkeenjääneille nimenomaan ihmisenä. Uskonnottoman humanistin hautajaiset piti järjestää Johanneksen kirkossa, koska siellä oli flyygeli ja sinne mahtui yli tuhat ihmistä muistamaan häntä.
On selvää, ettei elämäkerta voi tuottaa lukijassa samanlaisia tunne-elämyksiä pitkin matkaa. Paljon koskettavaa ja jotain uutta tulee ilmi, mutta väliin mahtuu myös luettelomaisempia kohtia etenkin poliittisen toiminnan kohdalla. Samalla teos osoittaa, ettei Anderssonin yhteiskunnallinen ajattelu ja sosiaalinen omatunto noussut tyhjästä vasta Vasemmistoliiton syntyaikoina ja ministerivuosien aikana.
Tärkeimmässä asiassa Kylänpää onnistuu: esittelemään kohteensa lähes kaikesta kiinnostuneena ja erittäin työteliäänä ihmisenä. Lahjakkaana ja osaavana myös, mutta neroksi hän ei ainakaan omissa silmissään noussut.
Mies oli usein epävarma ja ahdistunut, kärsi lapsuuden traumoista ja myöhemmistä riippuvuuksista kuten pelihimosta. Hän ei aina onnistunut perhe-elämässä vaikka hurmasi muuten ihmisiä ympärillään. Kaiken tämän rinnalla säilyi ja vahvistui ymmärrys muiden heikkouksia kohtaan.
Jazzmusiikki ja kirjoittaminen olivat lopulta ne asiat, jotka tarjosivat Anderssonille pisimpään ilmaisukeinon ja vetäytymisen mahdollisuuden muun elämän myrskyissä. Kun pääsin yhteen Anderssonin ja Julia Korkmanin viimeisistä konserteista kuulemaan Anderssonin runoihin sävellettyjä lauluja, tuntui hetki hyvin merkitykselliseltä.
Erityiskiitoksen annan teoksen runositaateille, jotka avaavat Anderssonin arjen ja elämän ajattelua erityisellä tavalla. Ne, jotka on suomennettu, on saatu mukaan Pentti Saaritsan ja Jyrki Kiiskisen erinomaisina käännöksinä. Lukijalle tulee mieliteko palata runoilijan tuotantoon.