Louhi kertoo oman tarinansa Emmi Itärannan Lumenlaulajassa
Eikö Louhi ollutkaan vain harvahammas, Pohjan akka, kotkansiipinen noita, Väinämöisen ja muiden Kalevalan sankarien vihollinen? Niitäkin, mutta Emmi Itäranta on kirjoittanut hänestä tuoreessa Lumenlaulaja-romaanissaan myös oikean ihmisen, perhettään, kansaansa ja luontoa rakastavan naisen ja hallitsijan.
Teos on uusi avaus palkitun Itärannan tuotannossa, josta parhaiten tunnetaan kansainvälisesti menestynyt esikoinen Teemestarin kirja. Tulevaisuuteen sijoittuneista ympäristökriisin fantasiamaailmoista on käännytty menneisyyden mytologian pariin. Mukana pysyvät pohdinnat luonnonvarojen käytöstä ja ihmisten vallanhalusta.
Kertoessaan syntytarinastaan ja elämästään Pohjolassa Louhi käy suoraa vuoropuhelua Elias Lönnrotin kanssa. Hän haastaa tämän miehisen tulkinnan, jossa tietäjä tulee Kalevanmaalta ja kaikki paha Pohjolasta. Louhi myös ymmärtää köyhiin oloihin syntynyttä poikaa ja miestä, joka sinnikkäästi opettelee lukemaan ja etsii omaa sampoaan, kansalliseepokseksi lopulta muovaamaansa kansanrunoutta.
Romaani on jaettu yhdeksään lukkoon, jotka viittaavat Kalevalan tarinaan siitä, kuinka Louhi sulki sammon vuoren sisään. Lukija voi tulkita ne myös laajemmin lukkoina, jotka sulkevat taakseen salaisuuksia, tunteita, hyviä ja pahoja voimia.
Teoksen alussa Louhi on Lauha, yksi Pohjolan valtiattaren tyttäristä. Hänen kansansa uskoo vahvasti Synnyttäreen, Tapioon ja Tuonelaan ja elää yhteydessä elävään luontoon ja manan maille menneisiin. Osalla naisista on kyky muuttaa muotoaan eläimeksi ja tehdä voimakkaita taikoja.
Kirjailija kuvaa naisten hallitseman yhteiskunnan sopuisana. Miehet käyvät kauppaa, toimivat sotureina ja erilaisissa käsityöammateissa ja elävät naistensa kanssa rakkausliitoissa. Elämä on hyvää, kunnes etelästä saapuvat Kirveenkantajat, jotka tappavat ja alistavat ison osan Pohjolan väestä.
Lauha pääsee karkuun Metsänpeittoon äitinsä ja kahden hengissä selvinneen sisarensa kanssa. Alkaa selviytymistaistelu, jossa nälkä vie pienimmän sisaruksen hengen ja Lauhan hampaat. Hän muuttuu yhä useammin kotkaksi, kokkolinnuksi, joka osaa metsästää ruokaa ja kerätä tietoja ja voimia päästäkseen kostamaan valloittajille ja ajamaan heidät pois Pohjolasta. Päätyessään hallitsijaksi hänestä tulee Louhi, joka haluaa palauttaa Pohjolan vaurauden ja hyvinvoinnin.
Sampo kuljettaa Lönnrotin rakentamaa Kalevalaa, ja sillä on suuri merkitys myös Lumenlaulajassa. Kohtaamiset Ilmarisen, Lemminkäisen ja Väinämöisen kanssa kerrotaan Louhen ja Pohjolan näkökulmasta. Vastakkain ovat miesten hallitsema Kalevanmaa ja naisten Pohjola sotureineen ja loitsuineen.
Koskettavimmillaan romaani on Lauha-Louhen lapsuuden ja nuoruuden rankoissa vaiheissa, jotka pohjustavat oivaltavasti tulevia tapahtumia. Loitsujen ja kansanperinteen takaa on helppo nähdä, mitä väkivalta ja vallanhimo aiheuttavat yksilöissä ja yhteisöissä. Vaikka Louhi kiintyy liikaa sammon rikkauksiin, hänessä on lopulta naista sovittamaan virheensä rakkauden vuoksi.
Erityiskiitos Itärannalle hienosta kielestä, joka ottaa voimaa niin Kalevalasta kuin laajemminkin kansanperinteestä ja -uskonnoista. Lukiessa on helppo uskoa, että Louhi onnistuu sulkemaan kuun ja auringon vuoren sisään ja laulullaan nostamaan lumimyrskyn.
Ina Ruokolainen
Emmi Itäranta: Lumenlaulaja. Teos 2025, 410 s.
Arvio on julkaistu aiemmin Keskisuomalaisessa, Savon Sanomissa ja Etelä-Suomen Sanomissa.