Museo-lehteen Lahden museoiden yleisötyöstä

joulu 22, 2025

Sain marraskuussa ilahduttavan pyynnön kirjoittaa Museo-verkkolehteen jutun Lahden museoiden osallistavasta ja hyvinvointia tuottavasta yleisötyöstä. Ilmiöjuttu on tällä hetkellä vielä myös etusivulla. 

Pääsin juttukeikalle 5.12. yhdessä valokuvaaja Tommi Mattilan kanssa. Kiersimme Historiallisessa museossa ensin amanuenssi Inka Tuomisen kanssa ja siirryimme sitten Lahden visuaalisten taiteiden museoon Malvaan haastattelemaan osallisuuden ja hyvinvoinnin intendenttiä Anna Jantusta ja seuraamaan Ovi Kummaan -tapahtumaa.

Jo aiemmin viikolla olin käynyt Asikkalan Vääksyssä Päijännetalossa seuraamassa sahtiaiheista Muistamoa, joka kuuluu alueellisen vastuumuseon työmuotoihin.

Koska tapaamisten välissä oli aikaa, ehdin katsoa myös Malvan tämän hetken näyttelyt. Eniten vaikuttivat Justin Fitzpatrickin työt Outo vetovoima -näyttelyssä, mutta toki myös Pasi Rauhalan näyttely Uuden maailman raunioilla puhutteli. Teoksissa on tehty yhteistyötä kirjailija Emmi Itärannan ja säveltäjä Laura Naukkarisen kanssa. 

Tämän merkinnän kuvat ovat omiani, Tommi Mattilan kuvat näet Museo-lehdestä.