
Omat sieniopastukseni ovat vieneet Pulkkilanharjun luontopolulle, jossa olen opastanut Asikkala-oppaiden Salpausselkä Geopark -kierroksella ja Asikkalan vapaa-ajan asukkaiden tilaamalla retkellä. Pääosassa ovat olleet mustatorvisienet.
Oli ilo käydä opettamassa sienitietoutta ja johtamaan sieniretkeä myös Koulutuskeskus Salpauksen luonto- ja ympäristöalan opiskelijoille. Löysimme varsin monipuolisesti sieniä, mm. suppilovahveroita ja vaaleaorakkaita.

Pääosassa olivat tälläkin kertaa sienet, joita tarjosin pienen näyttelyn verran, paistettuina ja sienilevitteinä ja tietenkin kerroin myös sienestyksen ja sienten hyvinvointivaikutuksista. En vielä tiedä, pääsinkö läpi näytöstä, mutta hauskaa ja opettavaista oli ainakin.
Artikkelikuva sieninäyttelypöydästä ja viereinen paistokuva ovat matkailun opettajan Maaria Alénin ottamia.

