Kulunut vuosi on mullistanut monen arjen, myös minun. Minulta ovat kuitenkin loppuneet vain järjestetyt ryhmäharrastukset, osa bussivuoroista ja mahdollisuus lähteä nauttimaan ystävätapaamisista ja kulttuurielämyksistä näyttelyissä, elokuvissa ja teatterissa. Kukaan läheinen ei onneksi ole vielä sairastunut pahasti koronaviruksen vuoksi eivätkä omat työt ole loppuneet, vaikka suurin osa niistä onkin pitänyt järjestää täysin uudella tavalla.
Kyllä, koronavuosi on silti ollut hankala. Jouduin muuttamaan opetukset ja haastattelut etäkohtaamisiksi. Päädyin epävarmuuden vuoksi ottamaan muutaman sellaisen työn, jonka sisältö ei ollut ihan osaamisaluettani eikä tilaajallakaan ollut täyttä käsitystä tarpeistaan. Osa virityksistä onnistui hyvin, osa kuormitti kohtuuttomasti sekä minua että toista osapuolta. Pari viikkoa sitten huomasin olevani niin väsynyt, että jaksoin viedä työt loppuun vain hyvällä rutiinilla.
Loppuvuoden kirjoitustyöt kuuluvat sarjaan ”parsi ja paikkaa”, sillä lakkasin jo lokakuussa ottamasta uusia toimeksiantoja. Onneksi tajusin, että ilman lepoa en pysy työkykyisenä. Rutiinilla pääsee pitkälle mutta ei uusiudu.
Kuva: Tami Kiuru
Kurja korona-aika ja harmaa marraskuu antoivat minulle syyn pysähtyä. Se ei merkitse lukemisen, leipomisen ja luontoretkien lisäämistä, sillä ne ovat kuuluneet hyvään arkeeni jo aiemmin. Aion lisätä ajattelua ja sään salliessa ulkona kuljeskelua. Muistikirja ja kamera kulkevat varmuuden vuoksi mukana, mutta mikään pakko niitä ei ole käyttää eikä täyttää.
Yritän myös vähentää päivittäistä verkkoaikaa. Siksi tämäkin blogi päivittyy harvoin. Yritykseni sähköposteihin ja puhelimeen tietenkin vastaan. Uusia töitä otan vastaan mielelläni taas talvipäivänseisauksen jälkeen.
P.S. Jaksamiseen liittyy työterveys, jonka järjestämistä pohdin haastateltavana Journalistin jutussa. Jutunteon yhteydessä etevä kuvaaja Tami Kiuru otti minusta kuvia Pulkkilanharjun maisemissa ja antoi luvan käyttää niitä myös omissa kanavissani.