Karjalaisnaisesta kasvaa itkijä miehitetyssä kylässä
Kirjailija Merja Mäki on toisessa romaanissaan Itki toisenkin palannut sota-ajan Karjalaan, josta hän kirjoitti jo esikoisteoksessaan Ennen lintuja. Nyt ollaan vielä Laatokkaa idempänä, Aunuksen Karjalassa, jossa tapahtumat sijoittuvat suomalaisten jatkosodan aikana miehittämälle alueelle.
Neuvostokarjalainen päähenkilö, Larja, palaa kesällä 1942 kanta-Suomesta opettajaleiriltä lomalle kotikyläänsä Suurmäkeen. Hän on saanut peruskoulutuksensa Petroskoissa, mutta suomalaiset haluavat muokata hänestä nyt opettajan, joka siirtää suomalaista kulttuuria kylän lapsille.
Miehittäjän ja miehitettyjen ero käy ilmi heti alussa. Kotiinpaluu kotiin on ankea, sillä Larjan sulhasen vanhemmat eivät hyväksy ”ruotsien” koulutusta tulevalle miniälleen. Heidän poikansa, Misa, on sotimassa Neuvostoliiton puolella.
Teoksen tärkeitä henkilöitä ovat myös Larjan vaikeasti sairas isoäiti, Matja-buabo, ja nuorempi sisar Pola, joka on jäänyt huolehtimaan buabosta. Sisarusten vanhemmat on neuvostohallinto kyydinnyt vankileirille. Ja sitten on vielä suomalainen autonkuljettaja Tuomas, joka kulkee säännöllisesti kylän läpi Suomen armeijan asioissa ja etsii yhä useammin mahdollisuuksia tavata Larjaa.
Mäki on ansiokkaasti tarttunut nykysuomalaisille yllättävän vieraaseen karjalaiseen kulttuuriin ja kieleen ja Itä-Karjalan miehitykseen. Tekstissä on karjalankielistä sanastoa, jonka ymmärtää osana kerrontaa. Se etenee minäkertoja Larjan kokemusten kautta, mutta liian usein myös kuvailemalla ja selittämällä.
Larja on kuitenkin mielenkiintoinen hahmo, sillä hän edustaa nuoruutta kulttuurien ja ajanjaksojen rajalla. Hän tekee valinnan eikä lähde takaisin Suomeen jatkamaan koulutustaan vaan jää hoitamaan buaboa. Tämä taas toivoo Larjan jatkavan työtään itkijänä, jonka tehtävä on saatella ihmisiä milloin naimisiin, milloin kuoleman valtakuntaan. Kerronta muuttuu koskettavaksi kohdassa, jossa Matja kuolee ja Larja ryhtyy itkijäksi hänen valvojaisissaan.
Koululla Larjaa kohdellaan suomalaisten apulaisena, vaikka ennen sotaa hän oli siellä opettajana.
Henkilötasoilla ymmärrys syvenee, etenkin Larjan ja Tuomaksen ja nuoren suomalaisen opettajan, Ruusan, välillä. Myös Polalla on virityksensä suomalaisen sotilaan kanssa.
Sota-ajan pelot, puute ja epävarmuus ovat läsnä, ja niissä kirjailija on vahvoilla. Varsinaiset sotatoimet tulevat yhä lähemmäksi, mikä vaikuttaa kylän ihmisten elämään ja yhä hankalammaksi muuttuviin suhteisiin. Larjan on tehtävä välinsä selviksi Misan ja tämän vanhempien kanssa. Erityisen vaikuttavasti Mäki kuvaa perääntymisvaiheen kaaosta, jossa Larja joutuu kokemaan vielä Elisenvaaran aseman järkyttävät pommitukset kesäkuussa 1944.
Osa ihmisistä päätyy evakkoon, osa kuolee, osa jää rajan toiselle puolelle. Itki toisenkin -nimen syvin merkitys selviää vasta lopussa, joten jätän sen paljastamatta. Teos saa pohtimaan perheitä, jotka sota tänäkin päivänä erottaa.
Ina Ruokolainen
Merja Mäki: Itki toisenkin. Gummerus 2024, 415 s.
Arvio on julkaistu Keskisuomalaisessa 10.4. otsikolla Merja Mäki tarttuu romaanissaan ansiokkaasti karjalaiseen kieleen ja kulttuuriin (avautuu maksaville lukijoille). Löydät arvioni Mäen ensimmäisestä teoksesta Ennen lintuja linkin takaa.