En ehtinyt blogissa reagoida Kirjan ja ruusun päivään, koska viikkoni on ollut täynnä kirjoittamista ja kirjallisuuden opetusta. Etelä-Suomen Sanomat piti huolta osuudestani julkaisemalla arvioni Johanna Vuoksenmaan esikoisromaanista Pimeät tunnit ja Sinikka Murron esikoisromaanista Mistä tulen, minne menen (vain tilaajille). Julkaisen arviot myöhemmin myös täällä blogissa.
Kirjojen lukeminen on suuri ilo ja etuoikeus. Luen koko ajan muutakin kuin romaaneja ja muuta fiktiota: tietokirjoja, aikakaus- ja sanomalehtiä ja nettisisältöjä. Lasten- ja nuortenkirjallisuutta haluaisin lukea enemmän, tällä hetkellä sille ei ole aikaa. Luen nauttiakseni ja oppiakseni, sillä kirjallisuus tarjoaa minulle myös töitä.
Kirjakriitikkona pääsen ja joudun arvioimaan muiden työtä. Se ei ole ollenkaan helppoa, sillä oman kirjoittamiseni pohjalta tiedän, miten valtava työ ohuenkin teoksen taakse tarvitaan. Jokainen julkaistu kirja on saavutus jo sinänsä, mutta aina kirjoittaja ei onnistu yhtä hyvin. Pyrin arvioimaan kirjat niin, että sekä lukija että kirjailija voivat uskoa rehellisyyteeni ja haluuni nähdä kirjan arvon omalla kentällään. Tämän kevään kirjapino on onneksi koostunut teoksista, joiden aiheissa, teemoissa ja kielessä on ollut paljon sellaista, jonka uskon koskettavan isoa joukkoa lukijoita.
Kirjoittamisen opettajana käytän kirjallisuutta koko ajan tehtävien ja esimerkkien lähteenä. Lukiessa havahdun usein henkilöhahmoihin, juonenkuljetuksiin, sanoihin ja ilmiöihin, joista voisi olla apua ja iloa muillekin kirjoittajille. Kirjoittamisen oppaat ovat tietenkin ihan erityisen hyödyllisiä, kun etsii tehtäviä ja näkökulmia opettamiseen. Tänä keväänä olen opettanut kirjoittamista neljässä eri oppilaitoksessa, joten hyvät esimerkit ovat olleet kaikkia jalometalleja arvokkaampia.
Kirjoittajana luen muiden teoksia oppiakseni ajattelemaan, näkemään ja sanomaan paremmin. Aika usein ihastun ja olen kateellinenkin. Toisinaan huomaan, että tuon voisi sanoa paremmin. Joskus en pääse kirjoittajan maailmaan sisään ollenkaan. Lukupiiri onneksi innostaa lukemaan itselle vaikeita kirjoja, sillä melkein aina se kannattaa.
Paras kirja on sellainen, että kaikki muut kuin lukijan rooli unohtuvat. Silloin kannattaa ensin vain nauttia ja palata vasta toisella kierroksella tarralappujen ja muistikirjan kanssa apajille.