Loppuvuoden perinteisiin ja usein kyllästyttäviin rutiineihin kuuluu katsaus taaksepäin. Toisena koronavuotena koen siihen tarvetta ehkä enemmän kuin pitkään aikaan.
Ensin työn puolesta: Etelä-Suomen Sanomat pyysi kulttuuritoimittajilta ja -kriitikoilta kaksi vuoden 2021 kohokohtaa ja vielä odotuksen ensi vuodelle. Tänään ilmestynyt juttu ei vielä näy nettisivulla (näköislehdessä toki), mutta kirjaan omat valintani tähän:
Rotat ja muut kirjavuoden parhaat
Enpä muista tällaista kotimaisen kirjallisuuden juhlavuotta! On vaikea valita vain yksi, mutta Anneli Kannon mainio keskiaikakertomus Rottien pyhimys hykerrytti kuvauksellaan kirkkomaalareista ja näiden työstä. Erityismaininta siitä, että romaani innosti ihmisiä jopa jonottamaan Hattulan keskiaikaisen kivikirkon opaskierroksille.
Sota ja rauha koronan keskellä
Pasi Lampelan Lahden kaupunginteatterille sovittama ja ohjaama Sota ja rauha ansaitsi sen, että sen ensi-ilta sitkeästi siirrettiin koronakeväästä syksyyn – ja kaikki kehuvat arviot sen jälkeen. Riisuttu tulkinta Tolstoin klassikosta kertoo meistä ihmisistä kaiken oleellisen kriisin keskellä.
Ensi vuonna
Kun Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva aukeaa keväällä Malski-keskuksessa, aion varata jokaiselle näyttelylle oman päivänsä, jotta en jää mistään paitsi.
Itse asiassa yritin ujuttaa listaan vielä kolmannenkin kohokohdan, mutta se ei ollut päässyt mukaan. Kerrottakoon se siis tässä.
Bonuksena: Wellamo-opiston tanssitunnit!
Mikä riemu olikaan päästä syksyllä taas osaavan tanssinopettajan Tuulikki Pohjolan pitämille Wellamo-opiston balettitunneille! Taidemuotona ja liikuntana tanssi sopii kaiken ikäisille ja sai kirjoittajan hetkeksi unohtamaan omat krempat ja pandemia-ajan vaikeudet.
Matalan kynnyksen tanssi- ja joogatunnit läheisessä Vääksyn kuntakeskuksessa pelastivat ilman muuta syksyni, niin henkisesti kuin fyysisesti. Niiden ohella pidin ohjelmassa netin tarjoamat kuminauhajumpat ja kehonhuoltotunnit vastapainona jatkuvalle kirjoittamiselle koneen ääressä. Varsinaista liikuntaharjoittelua en ole jaksanut harrastaa, mutta alkuvuoden harvat hiihtolenkit ja keväästä lähtien sienestys ja muut metsäretket pitivät sentään liikkeessä. Ja kesällä – monesti liian kuuman auringon alla – uiminen järvessä, mikä riemu! Loppuvuodesta pääsin vielä muutaman kerran Päijänteen rantajäälle luistelemaan. Luontokokemuksiani jaan mm. Instagram-tililläni, jonka kuvat näkyvät myös tämän Juuri nyt -sivun alalaidassa.
Kirjoittajana kohokohtiin voisi laskea oman kirjan julkaisun, mutta tällä kertaa Vääksy – kertomuksia kanavakylästä meni jotenkin ohi. Raskaaseen prosessiin osallistui liian monta tekijää, mikä tuntui kutistavan omatkin ansioni mitättömiksi. Onneksi olen saanut paljon suoraa kiitosta teksteistäni, joiden takana seison ylpeästi.
Ilahduttava ja voimia tuonut kirjoitustyö sen sijaan on ollut ystävieni ja kollegoideni Suvi Aholan ja Nenne Hallmanin kanssa luomani teos Kolmen naisen kirjeitä rakkaudesta, surusta ja luopumisesta, jonka julkaisuajankohta on ensi maaliskuussa. Olemme kannatelleet toisiamme ja saaneet tukea myös Into Kustannuksesta. Juuri nyt luen oikovedosta, jossa onneksi ei vaikuta olevan paljon ongelmia. Tällaista lisää!
Lahden kaupunki on teettänyt minulla edelleen Kaupunkilainen-lehteä, muuta Lahteen -haastatteluja ja etenkin keväällä työntekijöidensä korona-arjesta useita nettijuttuja, jotka myös tehtiin etäyhteyksillä. Lyhyissä haastatteluissa minä – ja toivottavasti myös moni lukija – opin paljon siitä, miten ihmiset työtään tekevät muuttuneissa olosuhteissa. Muutaman tiedotteenkin olen saanut kirjoittaa kiinnostavista luontoaiheista Lahti Green Cityn ja Salpausselkä Geoparkin ympärillä.
Ilokseni olen päässyt tekemään myös ensi vuonna julkaistavaa journalismia ja tilauksesta yhden artikkelin keväällä julkaistavaan taideaiheiseen kirjaan. Näistä kerron lisää, kun jutut ovat julki.
Palataan vielä matalan kynnyksen harrastamiseen, jota olen ollut tukemassa ohjaamalla neljää kirjoittajakurssia, kahta Wellamo-opistossa ja kahta Harjulan opistossa. Opetusten suunnittelu ja itse tunnit vievät paljon aikaa mutta saavat samalla ajattelemaan kirjoittamista uusilta kanteilta.
Kirjoittajakursseilla tulevat totisesti käyttöön monet niistä kirjoista, joita luen joko harrastuksen vuoksi tai arvostelijana. Kirja-arvioita olen tänä vuonna kirjoittanut kahdeksan, mutta niillekin taustaksi olen lukenut useita muita teoksia. Lukutahtini on ollut noin teos per viikko. Aivan hurja loppuvuoden elämys oli Pirkko Saision Passio, jonka luin siis ihan ”harrastuksesta”. Upea, monikerroksellinen teos!
Kirjoittamiseen liittyy myös työllistävin luottamustoimeni Salpausselän kirjailijoiden puheenjohtajana hyvän johtokunnan kanssa. Helmikuussa on taas vuosikokous, jonka toivon tuovan mukaan yhä enemmän aktiivisia toimijoita toteuttamaan suunnitteluasteella olevaa ensi vuoden ohjelmaa. Luonto- ja kotiseutuaiheita pyrin edistämään Pulkkilanharju-seuran hallituksessa.
Listaa lukiessa kohokohdaksi nousee sittenkin arki, vaikka toiset työt ja toimet ovat antaneet enemmän voimia kuin toiset. Toki toivon pääseväni jatkossa vähän useammin taidematkoille minulle läheisiin taidekaupunkeihin Helsinkiin ja Turkuun, joista jälkimmäinen on myös toisen tyttäreni kotikaupunki. Lahdessa asuvan tyttären kanssa haluan jakaa useampia teatterielämyksiä.
Ihan oma kohokohtalistansa syntyisi ruokaelämyksistä, joita on päästy nauttimaan sekä kotona että koronasta huolimatta Asikkalan, Lahden ja Turun ravintoloissa. Artikkelikuvaksi valitsin joulun osterit, jotka tilasimme ja ostimme Ranskalaisesta kyläkaupasta Vääksystä. Toimikoon kuva myös symbolina sille, että uuden vuoden kuoren avaaminen voi olla työn ja tuskan takana, mutta lopulta sieltä kuitenkin löytää herkun.