Teen kirjoitustyöt enimmäkseen kotona, josta on 12 kilometriä matkaa lähimpiin palveluihin. Siksi on järkevää ja luontevaa laittaa itse ruokaa ja syödä lounasta kotona. Onneksi tykkään kokkaamisesta, ainakin yleensä!
Isoin ongelma on se, että ruonlaittoon saa käytettyä aikaa vaikka kuinka, jos haluaa valmistaa aterian raaka-aineista lähtien. Pikkuisen pitäisi hommaan myös keskittyä, jotta tulos ei olisi mauton tai ruoka palaisi pohjaan. Kiireen tai innostuksen keskellä kumpikaan ei oikein onnistu.
Useampi kotona työskentelevä on viime aikoina valitellut, ettei millään viitsisi laittaa ruokaa vain itselleen eikä oikein keksi vaihteluakaan. Some-keskusteluissa on jaettu helppoja reseptejä ja tietoa fiksuista valmisruoista. Olen lukenut keskusteluja kiinnostuneena ja imenyt hyviä vinkkejä. En missään tapauksessa pärjää vain kuiva- tai jääkaapista raavituilla välipaloilla!
Minun onneni taitaa olla se, että puolisokin syö aika usein kotona joko työpäiväni aikana tai sen päätteeksi, koska hän tekee nykyään osa-aikatyötä eli on virallisesti eläkkeellä. Laitamme molemmat ruokaa ja suostumme syömään myös edellispäivän keitoksia, salaatteja ja keräilyeriä. Ja kyllä me käytämme valmiita ainesosiakin kuten järvikalasäilykkeitä.
Harrastan myös urakointeja tällaisina päivinä, jolloin pidän puoli päivää vapaata ansiotöistä, koska olen ollut viikonloppuna opettamassa. Tajusin muuten juuri äsken, että ansiotyön synonyyminä käytetty leipätyö kuvasi hyvin tätä päivää.

Ruokien valmistuessa uunissa vastailin sähköposteihin, hoidin netissä tilitoimisto- ja pankkiasioita ja etsin materiaaleja keskiviikon ja perjantain kirjoittajakoulutuksia varten. (Leivän kypsymisen merkiksi kannattaa ajastaa kännykkä tai munakello, ettei käy vahinkoa!) Vähän ennen puoltapäivää keitin kahvia ja veistin leivästä ensimmäisen siivun – ihanaa!

Kun puoliso tuli omista töistään, söimme kahden maissa lämmittävän lounaan. Illalla on vielä vuorossa sauna. Huomenna on taas täysi työpäivä – ja valmiita ruokia odottamassa kiireisempää lounastajaa.

