Novellien naiset kertovat kaiken
Olga Palo
Aion kertoa nyt kaiken
Otava 2023, 256 s.
Ilahduttavasti novellit ovat selvästi taas nousussa. Lukijoiden lyhytjännitteisyys voi olla yksi osasyy, mutta hyvä ja pohdittu tekstikokoelma ei ole yhtään kevyempää luettavaa kuin romaani.
Olga Palon Aion kertoa nyt kaiken tarjoaa ensi lukemalla monenlaisia tekstejä. Teatteritekstejä, esseitä ja tietokirjan aiemmin kirjoittanut tekijä hyödyntää osaamistaan laajasti.
On yhden kappaleen Jäätelöauto, josta voi löytää tunnelmakuvan tai syvemmän ajatuksen kaiken tallentamisen mahdottomuudesta. Keltaisessa nauhurissa nuori äiti alkaa tallentaa ihanaa vauva-aikaa, eikä sitten olekaan enää ihanaa. On aivan hurja ja riemukkaasti liioitteleva teksti Hulda, jonka keski-ikäisellä päähenkilöllä niin sanotusti naksahtaa päässä. Ja niin edelleen, parinkymmenen tekstin verran.
Avausnovelli, Lautturi, iskee silmää erilaisille uskomuksille Tuonelan lautturista ja jopa Tuhannen ja yhden yön tarinoille. Tekstin ”eräs nainen” alkaa tarinoida saadakseen kyydin lautturilta. Varastetun muistikirjan sijasta hän aikoo kertoa kaiken.
Tekstien päähenkilöitä ovatkin naisia, jotka kirjoittavat päiväkirjoja, muistilappuja ja luetteloita ja tallentavat muistikuviaan monella tapaa. Heistä joku saattaa muistuttaa todellista kirjailijaa, mutta eipä lukija tunnista, kuka. Raikasta!
Itsestä kirjoittamista eli autofiktiota kirjailija parodioi novellista Fiktiivinen pääkaupunki Pohjois-Euroopassa, jossa hän kadehtii ja lähes pakkomielteisesti analysoi itseään menestyneempää miespuolista kirjailijaa. Museo-novelli kuvaa osuvasti, miten tallentaminen vie tilan itse elämältä:
”Minä puolestani kirjoitan päiväkirjaani ylös erilaisia museoita, joissa olen vieraillut. Jos en kirjoittaisi museoita päiväkirjaan en ikinä muistaisi missä olen käynyt. — Ja kun olen lukenut omat päiväkirjani riittävän moneen kertaan, muistan ainakin mitä niissä lukee, ja voin opetella muistoni ulkoa.”
Tutkiessaan kieltä ja irrotellessaan tarinoiden kanssa Palo pysyy onneksi kaukana siitä, että juttuja voisivat lukea vain kirjallisuuden ammattilaiset. Novellien ihmiset ja tekstit ovat arkisen vinksahtaneita ja mahdollisia monen lähipiirissä.
Kun teksteihin syventyy, niistä löytää paljon oivalluksia, myös kirjoittamisesta. Yhteen pötköön lukiessa käy huonommin, osa maailmoista ja ihmisistä jää vieraaksi tai unohtuu. Toisaalta tästäkin Palo kirjoittaa: muisti on epävarma, eikä esimerkiksi kuolleelta ystävältä enää pääse tarkistamaan, mitä viimeisen tapaamisen riidassa tuli sanottua.
Kehotan siis lukemaan jutun tai pari kerrallaan ja jopa lehteilemään ja palaamaan teksteihin, mielellään paperikirjassa. Ja yllättymään! Yksi suosikkini on Runous-teksti, jossa järjestelmällinen ihminen alkaa opetella runoutta kakkapäiväkirjan avulla. Hillitöntä mutta ei liian ällöttävää.
Ina Ruokolainen
Kirja-arvio on julkaistu aiemmin Etelä-Suomen Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Savon Sanomissa.