Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat

touko 16, 2023

Suomen ensimmäinen naiseläinlääkäri ei antanut periksi

Terhi Rannelan romaani Niin kuin muutkin herrat – Romaani eläinlääkäri Agnes Sjöbergin elämästä on nimetty osuvasti. Agnes Sjöberg oli suomen ensimmäinen naispuolinen eläinlääkäri, joka ensimmäisessä opiskelupaikassaan Dresdenissä sai yliopiston rehtorilta neuvon: ”Tehkää niin kuin muutkin herrat.”

Teos edustaa biofiktiota, jossa todellisen henkilön elämäntarinasta kerrotaan lähteiden avulla mutta myös kaunokirjallisin keinoin. Se nostaa esiin yhden unohdetun naisen, jonka piti todistaa olevansa monin kerroin etevämpi kuin ”muutkin herrat”.

Kaiken tämän kirjailija tuo esiin elävästi kuljettamalla henkilöitään maatiloilta yliopistojen luennoille ja klikinoille ja kapakoista kaupungin puistoihin. Ensimmäiset luvut suomalaisilla rappiotiloilla ja taikoihin uskovien isäntien armoilla tarjoavat lukijalle mehukkaan sisääntulon.

Sjöberg aloittaa urasta haaveilun 1910-luvun Suomessa, joka on osa Venäjää. Suomessa ei eläinlääkäreitä kouluteta vielä ollenkaan, eikä moni Euroopan maakaan ota vastaan Venäjän alamaisia. Dresdenissä vastassa ovat ennakkoluulot ja maanmiehet, joille nainen ammatissa on kauhistus. Osa heistä keskittyy vain kosteaan opiskelijaelämään, kun Agnes puskee eteenpäin opintojen ja tieteen parissa.

Uraauurtava tutkimustyö on jopa viedä naisen hengen, kun hän ei välty lehmiltä saamaltaan räkätaudilta. Toinen murhe seuraa perässä, kun miespuolinen professori varastaa tutkimustulokset. Yhdestä opiskelutoveristaan, Rainer Steniuksesta, hän saa elinikäisen vastustajan ja uransa hankaloittajan vielä Suomeen paluun jälkeen.

Romaanin Agnes Sjöberg on malliesimerkki naisesta, jonka on pitkään pantava työ ja tutkimus henkilökohtaisen elämän edelle, jotta voi ylipäänsä toimia ammatissaan. Juoni antaa vihjeitä siitä, että rakkauskin kiinnostaisi, mutta esteitä on liikaa. Kun nainen lopulta antautuu tunteilleen, avio-onnea kestää vain hetken.

Rannela kuvaa uskottavasti ihmistä, joka ei ole missään suhteessa tavallinen eikä varmasti helppo persoona. Samalla hän kertoo kiinnostavasti olosuhteista, jotka vaikuttavat sitkeällekin tienraivaajalle lähes mahdottomilta. Ylivoimaisuus vie ensimmäistä naiseläinlääkäriä eteenpäin mutta myös karkottaa suojelijoita ja ystäviä.

Kirjailija on jo aiemmin osoittanut olevansa taitava historian elävöittäjä. Vahvan naisen tarina eläinlääketieteen historiassa imaisee mukaansa.

Ina Ruokolainen

Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat – Romaani eläinlääkäri Agnes Sjöbergin elämästä, Karisto 2023, 224 s. 

Kirja-arvio on aiemmin julkaistu maakuntalehdissä, mm. Etelä-Suomen Sanomissa