Kirjoittamani kirja-arvio Helena Sinervon romaanista Tytön huone on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa otsikolla Tyttären tyhjenevä huone pelottaa äitiä Helena Sinervon uudessa romaanissa.
Arvio on ESS:n verkossa maksumuurin takana. Päivitys 22.4.2020: julkaisen koko arvion alla.
Tyhjenevä tytön huone pelottaa
Kirjat
Helena Sinervo
Tytön huone
WSOY 2020, 250 sivua
Helena Sinervon yhdenpäivänromaani Tytön huone alkaa tunnistettavasta tilanteesta. Äiti Saara stressaa ja suree ennalta tyttärensä Sofian lähtöä valtameren taakse opiskelemaan.
Saara vain tuntuu käyvän tavallista kovemmilla kierroksilla. Aamulla hän katsoo tyttären avointa, tyhjää matkalaukkua ja käy mielessään läpi kaikki mahdolliset uhat mutavyörystä raiskausmurhaan. Sofia sen sijaan nukkuu rauhallisesti, vaikka lähtö on jo illalla.
Kuvaus etenee pitkän matkaa Saaran ajatusten tahdissa. Hänelle tyttären lähtö on pysähdys ryhtyä miettimään oman elämän ratkaisuja, joista erityisesti yksi lisää paniikkia. Samalla mieleen nousee Franz Schubertin sävellys Forelli.
Saara on pianonsoitonopettaja, jonka mielessä musiikki johtaa tapahtumasta ja tunnelmasta toiseen. Forelli edustaa uhkaa ja pelkoa, josta nainen on saanut konkreettisen muistutuksen nuorena Pariisissa. Teoksen alkupuoli ei vielä paljasta, miten pelottavan.
Kirjailija tuntee musiikkimaailman hyvin, sillä hänen ensimmäinen ammattinsa oli pianonsoitonopettaja. Myös runoilijana ja lasten- ja romaanikirjailijana Sinervo on kokenut, palkittu ja laajasti käännetty. Tytön huone on hänen neljäs romaaninsa; ensimmäinen, Runoilijan talossa, sai Finlandia-palkinnon vuonna 2004.
Silti lukija ehtii kirjan aamupäivän aikana pohtia, koska tässä teoksessa päästään asiaan. Monesti tulee mieleen, onko tekstissä kyse vain ylireagoivan ihmisen suuntavaistottomasta vellomisesta muistoissa ja tunteissa.
Kyllä, äidit saattavat huolestua hulluuteen asti lastensa puolesta. Tuttua, että keski-ikäinen nainen suree menetettyä kehon kimmoisuutta ja hukattuja mahdollisuuksia. On ollut liikaa iltatöitä ja liian vähän hetkiä tyttärelle, joka on siksi kiintynyt isoäitiin, Saaran äitiin Leaan. Eikä Sofian isä, Timo, ole enää kuvioissa.
Kertomuksen onneksi vatvomiselle ja peloille alkaa löytyä syitä, joita Saara uskaltaa itsekin kohdata vasta lähtöpäivän kuluessa. Sofiaa hän ei halua rasittaa; tyttö saa herätä, pakata ja hyvästellä kotinsa ja poikaystävänsä rauhassa.
Romaanin päivään mahtuu vain vähän tapahtumia ja paikkoja, mutta takaumiin niitä on ahdettu sitäkin enemmän. Hyvin pitkälti kyse on äitien ja tyttärien suhteista. Ja tietenkin kuolemasta.
Loppupuolella Sofiakin saa äänen ja nousee persoonana esiin. Niin tuppaa käymään aikuistuville lapsille, joiden pitää lähteä.
Ina Ruokolainen