Kuninkaan sota ulottuu Rouvankartanoon
Enni Mustosen Rouvankartanon tarinoita -sarja on edennyt toiseen osaan, jossa päähenkilö Hedda Noora on vanhentunut 31-vuotiaaksi viiden lapsen äidiksi ja Mäntsälän Frugårdin kartanonrouvaksi. Edelleen hänellä on vahvasti vastuu kartanon töiden valvomisesta ja jopa suunnittelusta, sillä puoliso Adolf Gustaf Nordenskiöld on emämaan, Ruotsin, kuninkaan linnoitusupseeri ja joutuu siksi olemaan paljon poissa kotoa.
Kartanonrouva-teos elääkin vahvasti Kustaa III:n Venäjälle 1788 julistaman sodan tahdissa. Tyylikkäästi ja jopa ajankohtaisesti Mustonen yhdistää yksityisten ihmisten kohtalot ja valtapolitiikan seuraukset kertomalla niistä suomalaisen maalaisaateliston kautta.
Kartanossa eletään astetta suojatumpaa elämää kuin sotatantereilla tai köyhissä torpissa, mutta sielläkin uhkaavat taudit, etenkin lapsista pienimpiä. Hedda Noora on taas raskaana ja tietää olevansa synnyttäjänä joka kerta hengenvaarassa. Onneksi vanha ja sokea emäntäpiika Reetta Heikintytär ja tämän ottotytär Maija osaavat toimia kätilöinä.
Tiedot sodasta saapuvat kartanoon kirjeinä, huhuina, kirkonmenoissa ja kotiin palaavien upseerien mukana. Myös kulkutaudit matkustavat sotilaiden kyydissä. Adolfin ja Hedda Nooran suhde on avoin ja lämmin, mutta mies ei asemansa vuoksi saa kertoa puolisolleen kaikkea.
Adolf ja muut upseerit ovat Ruotsin kuninkaan käskyläisiä, joiden pitää saada suomalainen rahvas sotimaan Ruotsin puolesta. He nimittävät kuningastaan Gustaviksi ja Venäjän Katariina Suurta Kaisa-muoriksi arvioidessaan sotatoimien menestystä puolin ja toisin.
Adolfin veli Otto – Hedda Nooran ensimmäinen rakkaus – on edennyt Tukholmassa laivaston everstiluutnantiksi ja joutuu siksi vaaraan meritaisteluissa. Samaan aikaan hän on lopulta avioitumassa itseään huomattavasti nuoremman aatelisnaisen kanssa.
Kansa ei tunne hovin valtapelejä mutta osaa kokemuksesta varoa idästä tulevaa uhkaa, onhan raja syvällä Kymenlaaksossa, nykyistä paljon lännempänä. Yksi aiemmista uhreista on juuri Reetta Heikintytär, joka on palannut Venäjän orjatyöstä yksisilmäiseksi pahoinpideltynä.
Kirjailija kuvaa ajan tapahtumia etenkin kotona odottavien naisten silmin, hajanaisina ja epävarmoina kehityskulkuina. Varsinaisista taisteluista välittyy välähdyksiä upseerien ja sotilaiden kertomuksissa. Lukijana en päässyt menetysten aiheuttamiin tunteisiin asti. Sen sijaan kiinnostuin tarkistamaan Ruotsinsalmen taistelun ja Anjalan liiton upseerikapinan yksityiskohtia historiankirjoituksesta.
Hedda Nooran ja Adolfin vanhimmat lapset, pojat Carl ja Otto, kasvavat teoksen aikana jo ikään, jossa heidän koulutustaan upseeriksi aletaan pohtia. Äidille on kova paikka huomata, että Otto on kummisetänsä tavoin levoton sielu ja haikailee merille.
Ei ole vaikea arvata, että jossain vaiheessa Rouvankartanon vaiheita aletaan seurata lasten kautta. Kuohuvia vuosikymmeniä riittää Ruotsin vallan viimeisinä aikoina ja myös Suomen sodan jälkeen Venäjän alaisuudessa.
Ina Ruokolainen
Enni Mustonen: Kartanonrouva. Otava 2014, 318 s.
Arvio on julkaistu Savon Sanomissa ja Keskisuomalaisessa 10.4.