Salaisuus syö tanssijaa sisältä
Kirjat
Hanna Brotherus
Ainoa kotini
WSOY 2021, 331 s.
Koreografi, tanssitaiteilija Hanna Brotherus on kirjoittanut esikoisromaanin Ainoa kotini, jonka minäkertoja muistuttaa elämänvaiheiltaan kirjoittajaa. Lukiessa kannattaa ensimmäiseksi unohtaa aiemmat aikakauslehtihaastattelut.
Reilu viisikymppinen nainen alkaa pohtia, mitkä asiat ovat muokanneet hänestä sen, mikä hän on nyt. Hän osuu herkille alueille, kuvaamaan elämäänsä läheisten kanssa. ”En halua loukata ketään, se ei ole tarkoitukseni. Haluan vain kertoa. Nämä ovat minun kertomuksiani, minun muistojani, minun totuuteni ja minun versioni asioista.”
Hieman kliseisesti päähenkilö lähtee Pariisiin olemaan yksin ensimmäistä kertaa elämässään. Syy on hyvä, sillä kertojan äiti ja isoäiti olivat tehneet ainoan yhteisen matkansa juuri sinne. Kliseetkin jäävät tähän.
Kertoja on kasvanut äidin, isän, veljen ja siskon eli ihan tavallisen perheen kanssa. Tarkat havainnot näyttävät, ettei perheenjäsenillä juuri ole yhteyttä. Äiti pesee hautakiviä ja arvostaa puhtautta ja siisteyttä yli kaiken. Isä korjaa autoja ja taloja, pojasta kasvaa myös rakentaja.
Siskon kanssa nainen on kaksikko tai oikeastaan yksikkö. Elämä on vertailua: ranteiden paksuuden, karkkilakon pituuden, saadun rakkauden ja vanhempien huomion. Erilaiset vahvuudet vahvistavat sidettä, kunnes sisko sairastuu anoreksiaan.
Brotherus kirjoittaa elämästä kehon tuntemusten kautta. Teoksen minä on jo lapsena liikkuvainen ja pääsee jopa Oopperan balettikouluun, mutta vanhempien mielestä se on liikaa. Tanssijaksi hän valmistuu myöhemmin Teatterikorkeakoulusta. Hän perustaa perheen nuorena ja tulee vahingossa raskaaksi. Neljä lasta ovat silti kaikki haluttuja ja rakkaus puolisoon vahva.
Rinnalla kulkee epätoivo ensin siskon ja myöhemmin oman tyttären syömishäiriön ääressä. Siskon sairastelun ja kuoleman myötä tulee ero. Täysi elämä alkaa muutenkin säröillä, kun poika alkaa käyttää huumeita.
Kirjailija lähestyy teoksen ydinteemaa kuvaamalla arkielämän kaikkia puolia. Uskalluksen puutteesta ei voi missään kohtaa syyttää, vaikka hän ei tietoisesti raatele muita kuin itseään.
”Yritän tunnistaa, mihin kaikkialle juurakko on kehossani ja mielessäni asettunut. Siskollani on syömishäiriö. Tyttärelläni on syömishäiriö. Näen sukupuussa samoja tunnusmerkkejä, tuulenpesiä.”
Teoksen rakenne on samalla kertaa yksinkertainen ja hämmästyttävän toimiva. Päähenkilön salaisuus paljastuu vähitellen, kun hän uskaltaa tunnistaa syyn valinnoilleen ja toiminnalleen. Teoksen nimi kuvaa hyvin sekä salaisuutta että elämää sen ympärillä. Vahva esikoisromaani!
Ina Ruokolainen
Arvioni tanssija ja koreografi Hanna Brotheruksen esikoisteoksesta Ainoa kotini on julkaistu Savon Sanomissa ja Keskisuomalaisessa. Ainakin tällä hetkellä tuo KSML:n arvio on avoimesti luettavissa. Liitän tekstin tänne sivulle, kun se on julkaistu myös ainakin Etelä-Suomen Sanomissa.
Kuten kuvakaappausesta näkee, pidin Brotheruksen teosta vahvana esikoisromaanina – tosin huudahdin vain kerran. Sitä voi tietenkin miettiä, mistä löytyy sama vimma mahdolliseen seuraavaan teokseen, kun esikoinen on näin vahvasti autofiktiivinen. Mutta se on kirjailijan, ei kriitikon, edessä oleva asia.
Päivitetty 8.4. Teksti on julkaistu myös ainakin Etelä-Suomen Sanomissa 1.4.