Sain pitkästä aikaa kirjoittaa henkilöjutun yhteen lempijulkaisuuni, Lapsen Maailmaan. Erityisen hauskaa oli käydä juttukeikalla Järvenpäiden taiteilijakodissa Hoimelassa, joka sijaitsee naapurikylässä, Asikkalan kirkolla. Kolmen sukupolven perheen jäsenistä näkyvät...
Kohokohtia, kyllä niitäkin on ollut!
Loppuvuoden perinteisiin ja usein kyllästyttäviin rutiineihin kuuluu katsaus taaksepäin. Toisena koronavuotena koen siihen tarvetta ehkä enemmän kuin pitkään aikaan. Ensin työn puolesta: Etelä-Suomen Sanomat pyysi kulttuuritoimittajilta ja -kriitikoilta kaksi vuoden...
Arvio: Quynh Tran: Varjo ja viileys
Pikkuveli vietnamilaisen perheen tulkkina Kirjat Quynh Tran Varjo ja viileys Suomentanut Outi Menna Teos & Förlaget 2021, 257 s. Quynh Tranin esikoisromaani Varjo ja viileys (Skugga och svalka) on hyvä esimerkki siitä, mitä suomalainen kirjallisuus nykyään voi...
Kaupunkilainen 4/2021 on ilmestynyt
Vuoden viimeinen eli neljäs Lahden asukaslehti Kaupunkilainen on ilmestynyt verkossa ja jaetaan koteihin tämän viikon aikana. Olen kirjoittanut lehteen kolme isoa artikkelia, jotka koskevat strategiatyötä, kulttuurilaitosten yleisötyötä ja Wellamo-opiston...
Kirja-arvio: Emma Puikkonen: Musta peili
Emma Puikkonen antaa öljyllekin kertojanäänen Elämäntyylimme on tahriintunut öljyyn Kirjat Emma Puikkonen Musta peili WSOY 2021, 287 s. Ensimmäiseksi ei tulisi mieleen kirjoittaa kolmen naisen kautta öljynporauksesta, jota on pidetty miehisenä, maailman pörssikursseja...
Tuorein kirja Innon kevään kalenterissa
Uusi kirja muuttuu todellisuudeksi viimeistään siinä vaiheessa, kun sillä on kansikuva ja paikka kustantajan kalenterissa. Into Kustannuksen kevään 2022 kalenterissa on nyt esittelyssä Kolmen naisen kirjeitä Rakkaudesta, surusta ja luopumisesta, jonka olen...
Maisku Myllymäki: Holly
Kirja-arvioni Maisku Myllymäen esikoisromaanista on ehtinyt kiertää jo useissa maakuntalehdissä. Etelä-Suomen Sanomissa se oli otsikoitu Kummia kokemuksia kaukaisella saarella - Maisku Myllymäen esikoinen on hyvällä tavalla piinaava. Otsikon alkuosa oli myös oma...
Kaupunkiviestintää ja koulutuksia
Vuoden kolmas Kaupunkilainen, Lahden asukaslehti, on ilmestynyt. Olen kirjoittanut siihen kansijutun lisäksi useita muita, mm. Sinfonia Lahden uuden ylikapellimestarin, Dalia Stasevskan, haastattelun. Lisäksi jatkan yhteistyötä kaupungin kanssa mm. Muuta Lahteen...
Kaupunki- ja matkailuviestintää
Lahden kaupungin viestintä on pitkäaikainen ja hyvä yhteistyökumppanini, jolle olen tänäkin keväänä ja alkukesästä tehnyt paljon töitä. Reilu viikko sitten julkaistiin vuoden toinen Kaupunkilainen, johon olen kirjoittanut useita juttuja. Kaupungin sosiaalisessa...
Vääksy-kirja on julkaistu
Vääksyn tarinoita, historiaa ja merkittävän kuvamateriaanlin sisältävä teos Vääksy. Kertomuksia kanavakylästä on tullut painosta, ja sitä voi ostaa niin verkkokaupasta kuin Vanhan Vääksyn tapahtumistakin kesän mittaan. Varsinaista julkistamistilaisuutta ei ole...
Arvio: Enni Mustosen Näkijä
Puvustaja päätyy palvelemaan Marilyniä Kirjat Enni Mustonen Näkijä Otava 2021, 666 s. Pitkälle historiassa on edennyt Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -romaanisarja yhdeksän osan aikana! Perusidea on kuitenkin sama: niissä seurataan paimentyttönä aloittaneen...
Saara Turunen: Järjettömiä asioita
Rakkaus sisältää järjettömiä asioita Kirjat Saara Turunen Järjettömiä asioita Tammi 2021, 339 s. Kirjailija ja teatterintekijä Saara Turunen on tarttunut romaanissaan Järjettömiä asioita rakkauteen. Teoksen minäkertoja pohtii lakkaamatta, miksi hän on vielä yhdessä...












