Kirjoittamani arvio Ulla-Lena Lundbergin teoksesta Liekinkantajat on julkaistu Keskisuomalaisessa 18.10. ja Savon Sanomissa 24.10. Kumpikin on maksullista sisältöä. Julkaisen arvion alla kokonaisuudessaan.
Edistyksen liekinkantajat palavat loppuun
Ulla-Lena Lundberg
Liekinkantajat
Suom. Leena Vallisaari
Teos & Förlaget, 400 s.
Ulla-Lena Lundbergin Liekinkantajat osoittaa, miten oivallisesti historiallisen romaanin kärki voi osua nykypäivään. Kolmen sukupolven romaanissa on tiivistetysti kysymys siitä, miten tärkeää oppiminen ja sivistys ovat vaikeiden aikojen keskellä.
Nälkää, raatamista ja sotavuosien kurjuutta saavat kokea kaikki kirjan päähenkilöt, joiden esikuvat löytyvät kirjailijan suvusta. Lundbergilla on ollut paljon lähteitä käytössään, mutta loppusanoissa hän toteaa teoksen syntyneen kaunokirjallisuuden ehdoilla. Siinä hänellä on pitkä ja ansiokas kokemus, mm. Jää-teoksella voitettu kaunokirjallisuuden Finlandia.
Liekinkantajat alkaa vahvasti kahdella vaelluksella. Piikomassa ollut vöyriläinen Bitt juoksee kotiin pakoon 1852 palaneesta Vaasasta, mutta kun töitä ja ruokaa ei riitä, hän päättää neljän tytön kanssa lähteä kävelemään kohti Helsinkiä. Vaarallinen nälkämarssi on viedä hengen, kunnes lukutaidoton tyttö päätyy herrasväen pihaan Katajanokalle, jossa hän kohtaa itsetietoisen ja hurmaavan korpraali Valentinin.
Valentin on päässyt tsaari Nikolai I:n henkivartiokaartiin, joka lähetetään 1854 Krimin sotaan taistelemaan turkkilaisia vastaan. Matka on määrä tehdä pääosin kävellen Itä-Euroopan läpi eikä kaarti lopulta pääse perille. Sotajoukko käyttää hyväksi paikallisia asukkaita, ja uupuneita sotilaita kuolee joukoittain tauteihin. Selväksi käy, miten turha retki on.
Valentin selviää kotiin ja perustaa perheen Bettyksi nimittämänsä Bittin kanssa. Tytär Olga pääsee jo sivistyksen pariin Porvoon lyseossa, jossa ylemmällä luokalla opiskelee muuan Robert. Nuorten seurustelu on kaikkea muuta kuin harmonista, mutta heistä tulee pari, joka pääsee perustamaan Finnsin kansanopiston opetusta Espoon kartanon maille.
Kuvaukset Olgan ja Robertin opintomatkasta Tanskaan kansanopistoliikkeen alkulähteille kertovat elävästi kansansivistyksen synnystä. Robert on kirjan nimen mukainen liekinkantaja, joka syttyy ja palaa loppuun nopeasti. Samoin on käynyt Olgan isälle Valentinille ja samoin käy hänen merille lähteneille veljilleen.
Kirjan naiset, heissäkin kytee. Olgasta tulee sinnikäs Finnsin äitihahmo ja sisar Ida edustaa uutta aikaa, ensimmäisiä naispuolisia voimistelunopettajia. Tytär Karin ei arvosta kumpaakaan eikä tarjottua koulutusta vaan haluaa itse päättää elämästään. Finnsistä löytynyt hitaan oloinen sulhanen Gunnar kasvaa omalla tavallaan tulisieluksi puolustaessaan maatilaa ja perhettä 1918 sisällissodan keskellä.
Murroskohdissa elävät teoksen henkilöt yrittävät kyvyillään viedä yhteiskuntaa kohti parempaa. He rakastavat, uhmaavat sääntöjä ja kohtaavat sairautta ja kuolemaa. Silti he eivät tule yhtä lähelle kuin ihmiset monissa muissa Lundbergin romaaneissa. Episodimaisuus ja tietty hajanaisuus alleviivaavat ajatusta, jonka mukaan ihminen jättää vain pienen jäljen historiaan.
Leena Vallisaaren suomennos toistaa hyvin yhden Lundbergin vahvuuksista: taidon luoda henkilökuvaa kielen avulla. Piika, sotilas, merimies ja Finnsin opettajat on helppo erottaa toisistaan. Pitkät dialogijaksot tuovat mieleen käsikirjoituksen, joka soveltuisi historialliseksi pukudraamaksi. Lukijan pää täyttyy kuvista.
Ina Ruokolainen