Syksyllä on tarjolla kirjoittajakoulutuksiani kolmen oppilaitoksen ohjelmassa. Lisäksi olen sopinut yksittäisestä koulutuspäivästä erään järjestön kanssa. Hyvältä siis vaikuttaa, mikäli opiskelijat innostuvat sisällöstä, eikä koulutusten hinta nouse liian korkeaksi....
Arvio Enni Mustosen teoksesta Kartanonrouva
Kuninkaan sota ulottuu Rouvankartanoon Enni Mustosen Rouvankartanon tarinoita -sarja on edennyt toiseen osaan, jossa päähenkilö Hedda Noora on vanhentunut 31-vuotiaaksi viiden lapsen äidiksi ja Mäntsälän Frugårdin kartanonrouvaksi. Edelleen hänellä on vahvasti vastuu...
Arvio Merja Mäen teoksesta Itki toisenkin
Karjalaisnaisesta kasvaa itkijä miehitetyssä kylässä Kirjailija Merja Mäki on toisessa romaanissaan Itki toisenkin palannut sota-ajan Karjalaan, josta hän kirjoitti jo esikoisteoksessaan Ennen lintuja. Nyt ollaan vielä Laatokkaa idempänä, Aunuksen Karjalassa, jossa...
Kolmen naisen matkakirja on julkaistu
Kolmen naisen matkakirja (Into) julkaistiin pari päivää sitten. Kuten kirjantekijät tietävät, kirjoitusprosessi voi olla vuosien mittainen; tämän kirjan tapauksessa meni kaksi vuotta ideoinnista julkaisuun. Jo kirjan artikkeleita kirjoittaessani huomasin, että olen...
Kaupunkilainen ja muita kiintoisia töitä
Olen jälleen päässyt kirjoittamaan juttuja Lahden asukaslehteen Kaupunkilaiseen. Lehden kansikuvaan nostetussa Uutena kotina Lahti -kokonaisuuteen tein kolme haastattelua, joissa tapasin ulkomailta muuttaneen Jade Ventoniemen, Espoosta muuttaneen Peltosen perheen ja...
Kirjaprojektien kätilönä
Vuoden 2023 aikana on ilmestynyt kaksi teosta, joiden kirjoittajia olen auttanut projektin eri vaiheissa. Joulukuun puolivälissä julkaistiin inarilaisen Kipinä-kirjoittajaryhmän tarinallinen tietoteos Terveyttä tuntureille: Muisteluksia terveydenhuollosta Inarin...
Lukemisen tukijana, kirjoittamisen opettajana
Kirjojen ja kirjallisuuden asema on herättänyt huolta jo pitkään. Nyt kirjallisuutta, sen kustantamista ja sen tasavertaista saavutettavuutta uhkaavat hallituksen budjettiehdotukset ja -päätökset, joissa ollaan lopettamassa vähälevikkisen kirjallisuuden tuki ja...
Riikka Palander: Elefanttien aika
Naiseksi kasvaminen muuttuu myös Afrikassa Elefanttien aika alkaa kuvauksella sisään suljetusta tytöstä, mwalista. Länsimaisin silmin tilanne voisi olla ahdistava, mutta tunnelma on silti levollinen: ”Tyttö suostuu. Hän valitsee tämän hiljaisuuden, joka hänelle on...
Kaupunkilainen 2/2023 on julkaistu
Lahden asukaslehden Kaupunkilaisen syksyn numero on julkaistu. Se jaetaan lahtelaisiin osoitteisiin painettuna, minkä lisäksi sen voi lukea verkosta. Lahden kaupungin teatteritoiminta alkoi sata vuotta sitten. Tähän aihepiiriin liittyen olen kirjoittanut julkaisuun...
Kirja-arvio | Sirpa Kähkönen kirjoittaa rikki revitystä elämästä
”Jos tämä olisi romaani”, toistuu monta kertaa Sirpa Kähkösen uutuusteoksessa 36 uurnaa, jossa hän käy läpi maaliskuussa 2022 kuolleen äitinsä Riitan elämää. Lause ei ehkä ole niinkään lukuohje lukijalle kuin kirjoittajan – tyttären ja kirjailijan – peruste sille,...
Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat
Suomen ensimmäinen naiseläinlääkäri ei antanut periksi Terhi Rannelan romaani Niin kuin muutkin herrat – Romaani eläinlääkäri Agnes Sjöbergin elämästä on nimetty osuvasti. Agnes Sjöberg oli suomen ensimmäinen naispuolinen eläinlääkäri, joka ensimmäisessä...
Olga Palo: Aion kertoa nyt kaiken
Novellien naiset kertovat kaiken Olga Palo Aion kertoa nyt kaiken Otava 2023, 256 s. Ilahduttavasti novellit ovat selvästi taas nousussa. Lukijoiden lyhytjännitteisyys voi olla yksi osasyy, mutta hyvä ja pohdittu tekstikokoelma ei ole yhtään kevyempää luettavaa kuin...
Kauden ensimmäinen tatti, koivunpunikkitatti, kasvoi pihassa. Parin metrin päästä löysin myös lehmäntatin, joka sekin on kauden ensimmäisiä sieniä. Tätä ennen olen kerännyt jo muutamaan ruokaan kantarelleja (toinen kuva) ja yhden kerran koivuhaperoita (kolmas kuva). Kierroksen kruunasi ukkomansikka, jonka marjat/epähedelmät/ mitä lienevät maistuvat enemmän puutarha- kuin ahomansikalta ja ovat kooltaan niiden välistä. Näitä putkahtelee aina muutama johonkin päin pihaa/saarta, nyt aivan eri paikkaan kuin aiemmin. #koivunpunikkitatti #kantarelli #koivuhapero #ukkomansikka
Vihdoinkin kävin Vääksyn kesän näkemättömissä taidenäyttelyissä. Meeri Koutaniemi - Gertrude Bell -näyttely Kätketty vapaus - Hidden freedom sopii hienosti Danielson-Kalmarin huvilalle, joka ei todellakaan ole helppo näyttelypaikka, hieno toki. Kuvat puhuttelevat, ilman muuta. Teemat ovat isoja, käykää tutkailemassa! Myös Norrlinin puiston taidepolku sopii vihreyden keskelle paremmin kuin hyvin, tekijöinä Asikkalan taiteilijaseuran taiteilijat. Eikä pidä unohtaa Päijännetalon yläkerran Pinta-gallerian näyttelyitä, nyt esillä Annuli Viherjuuren töitä. #taidettakotikulmilla #kuvataide #näyttely #asikkala #vääksy
Päijät-Häme-lehden etusivulla tänään on mainos Kalkkisten kyläpäivästä viikon kuluttua. Tunnelmallinen tapahtuma, suosittelen! Minutkin voit tavata lavalla ja kyläyhdistyksen kojulla, tule moikkaamaan, kirjojakin on myynnissä. Kolmen naisen matkakirjassa olen muuten kuvannut, miten kyläpäivä 2014 hämmästytti meitä tuoreita huvilanomistajia ja miten seuraavat tapahtumat ovat meidät kiinnittäneet kylään ja Asikkalaan. Kesäinen Kalkkinen on hieno kohde matkailijoille, ja muinakin vuodenaikoina kannattaa piipahtaa. #kalkkistenkyläpäivä #kalkkistenkylä #kesätapahtuma #kolmennaisenmatkakirja #kesämatkailu #lähimatkailu #tulkaakylään
Olipa inspiroiva B niin kuin Beatles -ilta 25.6. eli kansainvälisenä Beatles-päivänä Vääksyn Päijännetalolla Kanavan Panimon terassilla!
”Professori” (Robert) Ramberg ja avustaja ”Lovely Rita” (Heidi Rask) pistävät tanssiksi, kun parin biisin ajaksi vaimentunut kaiutin taas kuului. Professori soitti sinkkujen B-puolilta ja LP-levyiltä vähemmän soitettua mutta häntä koskettanutta musiikkia. #beatles #beatlesday #lähitapahtuma #kylillätapahtuu #vääksy #kulttuuriakesäillassa