Kevättä on värittänyt aloittamani Salpausselkä Geopark -opaskoulutus, jonka oppien varassa voin toivottavasti jo tämän vuoden puolella viedä ihmisiä luontoon. Mikä Salpausselkä Geopark? Geo-etuliite jo kertoo, että alueen luontoarvot perustuvat geologisiin...
Kirjoja sorretuista kansoista
Arvioin maakuntalehdille perä perää kaksi käännösromaania, joissa kansat taistelevat olemassaolostaan uhan alla. Chi Zijianin Puolikuu kuvaa evenki-paimentolaiskansan elämää 90-vuotiaan naisen. Teoksen vahvuus on kertoa, miten ahtaalle pieni kansa joutuu suurvaltojen...
Juttuja uudistuneessa Kaupunkilaisessa
Pääsin kirjoittamaan artikkeleita uudistuneeseen Kaupunkilaiseen, joka on Lahden kaupungin tiedotuslehti. Lehti on nyt aikakauslehtimäinen ja ilmestyy jatkossa kaksi kertaa vuodessa. Juttujeni kuvat otti kaupungin valokuvaaja Lassi Häkkinen, joka on kuvannut kanteen...
Arvio: Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen
Pitääkö kaikki tunnustaa ollakseen onnellinen? Pirjo Hassinen Toisella tavalla onnellinen Otava 2022, 227 s. 30-vuotiskirjailijajuhlaa viettävä Pirjo Hassinen on niin kokenut ja taitava kirjailija, että hän voi kirjoittaa mielenkiinnottomista ihmisistä. Sellaiselta...
Arvio: Katri Rauanjoki: Kesämerkit
Kuuma kesä merkitsee kolttakylän ihmiset ja porot Katri Rauanjoki Kesämerkit S&S 2022, 256 s. Katri Rauanjoen neljäs romaani Kesämerkit sijoittuu pääosin kolttakylään Koillis-Lappiin, jonka ortodoksiuskoisista saamelaisista monilla on sukujuuret menetetyn Petsamon...
Unboxing eli kirjapakettia avaamassa
Suvi Aholan ja Nenne Hallmanin kanssa kirjoittamani Kolmen naisen kirjeitä: Rakkaudesta, surusta ja luopumisesta (Into) on tullut painosta. Saimme kukin omat kirjapakettimme eli tekjänkappaleemme tänään kotiovelle asti. Teoksen virallinen ilmestymispäivä on ensi...
Opettajan Retkioppaassa taidetta ja kirjallisuutta
Kirjoitin Opettaja-lehden kevään 2022 Retkioppaaseen kaksi kultuuripitoista artikkelia. Kuvat juttuihin otti Samuli Ikäheimo. Taide ja muotoilu pääsevät Lahdessa museoon esittelee huhtikuussa avautuvan Malva-museon arkkitehtuuria ja tulevaa toimintaa. Kirjallinen...
Arvio: Merja Mäki: Ennen lintuja
Evakkotyttö nousee siivilleen Kirjat Merja Mäki Ennen lintuja Gummerus 2022, 416 s. Naiset ovat viime vuosina nousseet esiin sekä päähenkilöinä että kirjoittajina Suomen sotavuosiin sijoittuvissa romaaneissa. Merja Mäki on esikoiskirjassaan Ennen lintuja tarttunut...
Lapsen Maailma: Kolme sukupolvea Hoimelassa
Sain pitkästä aikaa kirjoittaa henkilöjutun yhteen lempijulkaisuuni, Lapsen Maailmaan. Erityisen hauskaa oli käydä juttukeikalla Järvenpäiden taiteilijakodissa Hoimelassa, joka sijaitsee naapurikylässä, Asikkalan kirkolla. Kolmen sukupolven perheen jäsenistä näkyvät...
Kohokohtia, kyllä niitäkin on ollut!
Loppuvuoden perinteisiin ja usein kyllästyttäviin rutiineihin kuuluu katsaus taaksepäin. Toisena koronavuotena koen siihen tarvetta ehkä enemmän kuin pitkään aikaan. Ensin työn puolesta: Etelä-Suomen Sanomat pyysi kulttuuritoimittajilta ja -kriitikoilta kaksi vuoden...
Arvio: Quynh Tran: Varjo ja viileys
Pikkuveli vietnamilaisen perheen tulkkina Kirjat Quynh Tran Varjo ja viileys Suomentanut Outi Menna Teos & Förlaget 2021, 257 s. Quynh Tranin esikoisromaani Varjo ja viileys (Skugga och svalka) on hyvä esimerkki siitä, mitä suomalainen kirjallisuus nykyään voi...
Kaupunkilainen 4/2021 on ilmestynyt
Vuoden viimeinen eli neljäs Lahden asukaslehti Kaupunkilainen on ilmestynyt verkossa ja jaetaan koteihin tämän viikon aikana. Olen kirjoittanut lehteen kolme isoa artikkelia, jotka koskevat strategiatyötä, kulttuurilaitosten yleisötyötä ja Wellamo-opiston...
Kesälomasta on vasta aavistus, mutta kulttuuria on ehditty harrastaa parilla päiväretkellä: sunnuntaina kävin perhepiirissä Kotkassa katsomassa Merikeskus Vellamon Pako Pompejista -näyttelyn (ei kuvaa) ja saman museon venehallissa oli kovasti nosteessa olevan Kustaa Saksin teos (pitkä teos, kuvassa ehkä kolmannes). Ensimmäisessä kuvassa Katariinan meripuiston Tammisotilaat, jotka olivat parissa vuodessa harmaantuneet. Tänään oli vuorossa asiointimatka Heinolassa ja samalla vierailu kaupunginmuseon Anja Juurikkala -näyttelyssä. Muistan sinisen astiaston lapsuudesta, ja parsakattaus oli uskomattoman hieno. #taide #muotoilu #katariinanmeripusto #näyttelyt @merikeskusvellamo @heinolanmuseot
Puolisoni Tuomas Ruokolaisen veistosnäyttely aukeaa tänään Päijännetalossa Vääksyssä, auki 31.8. asti. Laivoja, ilma-aluksia, rapuja ja kaikkea muta Asikkalan historiaan liittyvää, jätepuuta ja muuta kierrätysmateriaalia. #taidenäyttely #kierrätystaide #veistosnäyttely @paijannetalo @tuomaksentaidetta
Vielä oli hieno hiihtokeli jäällä pakkasyön jälkeen. Pari kertaa jää paukkui ihan jalkojen alla, mutta yhtään isoa railoa ei tullut vastaan. Vastarannalla oli taas hienosti viritetty laituri jäiltä suojaan. Aurinkorasva ja -lasit ovat jo tarpeen. #hiihtoajäällä #pakkasaamu #pääsiäinen #virkistäväretki #laituri #aurinko
Kirjoitus- ja kurssisuunnittelutöitä riittää myös osaksi pääsiäispyhiä, mutta on kiva tietää, että ilmat suosivat myös ulkoilua. Aloitin käymällä katsomassa ruuhkia kansallispuistossa. Kuvien perusteella kerroin vitsin, mutta oikeasti menoliikenne johonkin suhasi kovaa vauhtia melkein koko ajan ohi. Toivottavasti ihmiset myös rauhoittuvat vähitellen nauttimaan keväästä ja mahdollisista vapaista. #aurinko #kiirastorstai #pääsiäinen #kävelylenkki #ulkoilu #kevättulee #kansallispuisto #päijänteenkansallispuisto
Klaus Haapaniemen näyttelyssä Malvassa innostuin eniten telttojen ”paanukatoista”, limittäisistä tilkuista. Kuviot ovat tietenkin huiman upeita ja monet töistä hienosti toteutettuja, mutta jotenkin jäi tunne puuttumaan. Menkää katsomaan ja muodostakaa oma mielipide! #malvamuseo #klaushaapaniemi #vaeltajatvoyagers
Viimeisen Saariselän illan kunniaksi söin niin hyvin kuin sesongin ulkopuolella eli sunnuntaina oli mahdollista. Tarjoilija kyllä myönsi, että risoton sienten olisi pitänyt olla esimerkiksi herkkutatteja, mutta maukas oli tämä viljelyherkkusieniversiokin. #siikatartar #sienirisotto #mallasritarit #lakka #hilla #riesling #torres